
Viime kesänä saatiin omalta maalta mukavasti mansikoita. Osa päätyi kääretortun täytteeksi. Laitoin ohuen kerroksen sokeroimatonta omenasosetta ja viipaloituja mansikoita tortun väliin ja menekki oli taattu. :-)
perjantai, 13. toukokuu 2011

Viime kesänä saatiin omalta maalta mukavasti mansikoita. Osa päätyi kääretortun täytteeksi. Laitoin ohuen kerroksen sokeroimatonta omenasosetta ja viipaloituja mansikoita tortun väliin ja menekki oli taattu. :-)
perjantai, 13. toukokuu 2011

Pohja
2 munaa
3/4 dl sokeria
3/4 dl mantelijauhetta
3/4 dl perunajauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
3 rkl suklaarouhetta
Munat ja sokeri vaahdotetaan. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja lisätään varovasti vaahdon joukkoon. Lopuksi lisätään suklaarouhe. Paistetaan korppujauhotetussa piirasvuoassa 200 asteessa 15 min.
Täyte
200 g appelsiinituorejuustoa
1 dl maustamatonta jogurttia
1 rkl suklaarouhetta
2 rkl appelsiinimehua
2 liivatelehteä
Tuorejuusto, jogurtti ja suklaarouhe sekoitetaan keskenään. Liotetut liivatelehdet sulatetaan kiehuvan kuumaan appelsiinimehuun, joka lisätään jogurttiseokseen. Täyte kaadetaan hyytymään jäähtyneen kakun päälle.
Päälle
2 dl appelsiinimehua
1 ½ dl hyytelösokeria
Appelsiinimehu kuumennetaan kiehuvaksi ja hyytelösokeri sulatetaan siihen. Liemi kaadetaan varovasti hieman jäähtyneenä hyytyneen jogurttiseoksen päälle.
Koristeeksi
valkosuklaata rouheena
tummaa suklaata raitoihin ja ruusun lehtiin
valkoinen marsipaaniruusu
perjantai, 13. toukokuu 2011

Tein taannoin voileipäkakkua, mutta resepti on jo unholassa. Koristeista päätellen täytteenä on ollut meetwurstia ja kinkkua. Harmittaa kun löytyy kuvia, muttei ohjetta.
perjantai, 13. toukokuu 2011

ihastuttava enkeli

ja peikkopoika ;-)
perjantai, 13. toukokuu 2011
Kastejuhla ruskan väreissä

Tarjoilussa oli perinteisen täytekakun ja pullakranssin lisäksi kahdenlaisia pikkuleipiä, kampanisuja, leipäjuustoa, voisarvia, peruna- ja ohrarieskaa sekä vihersalaattia ja meetwurstipastasalaattia.
