Puolen litran taikinasta tulee kaksi isoa pyöreää leipää tai kolme pitkää vuokaleipää. Tällä kertaa kaulin tästä leipätaikinasta kaksi suorakaiteen muotoista levyä, jotka rullasin pötköksi.

 

5 dl vettä

1 ps kuivahiivaa

100 g kaurahiutaleita

200 g vehnäjauhoja

Lämmitä vesi reilusti kädenlämpöiseksi ja punnitse siihen hiutaleet. Sekoita hiiva jauhojen joukkoon ja lisää se vesi-hiutaleseokseen. Vatkaa taikinaa hetki. Anna juuren kohota liinan alla noin puoli tuntia.

 

1½ tl suolaa

1 rkl sokeria

450 g vehnäjauhoja

25 g rasvaa

Lisää taikinaan suola ja sokeri ja alusta taikina jauhoilla kimmoisaksi. Alustuksen loppuvaiheessa lisää sulatettu ja jäähdytetty rasva. Taikina on nyt valmista leivottavaksi. Leivo taikina leiviksi ja nosta pellille leivinpaperin päälle tai voideltuihin leipävuokiin. Tee muutama viilto leipien pintaan, terävällä puukolla ennen kohotusta. Kohota leipiä tunti. Paista 200 asteessa noin 25 min.